Osanottoni

Aika useasti ennen ensimmäistä kyytiä minulla on tapa mennä aloituskahville, jolloin myös luen päivälehden. Samalla myös tapaa muita kuljettajia ja kuulee uudet jutut. Juttelin juuri toisen kuljettajan kanssa kun joku hänen tuttunsa tuli kysymään olemmeko me kuulleet että lehdessä olleessa onnettomuus uutisessa mainittu uhri olisi taksikuski. Kumpikaan ei ollut kuullut ja kun mies vielä sanoi että kyseessä on ilmeisesti invakuljettaja, minä puistelin päätäni, uskoin että olisin asiasta jo kuullut. Kun eräs toinen kolleega tuli paikalle tiedustelin häneltä samaa ja hän osasi jo sanoa että kyseessä oli eräs tietty inva-autoilija. Siinä vaiheessa tuli epäusko, kyseinen henkilö ei ollut enää vain joku, vaan myös minulle tuttu henkilö. Olin ajanut hänen autoaan monta kertaa ja hän oli myös ollut useamman kerran kyydissäni, emme olleet muutakuin "hyvän päivän tuttuja", mutta kumpikin tiesi toisensa ja myös tiesi toistensa perheistä. Hän oli myös aina mukava ja ystävällinen minulle.
Mediassa mainittiin onnettomuuspaikan osoite, mikä mielestäni oli hyvin väärin, sillä paikka oli semmoinen että sen perusteella oli helppo päätellä ketä asia koski. Myös useat ystävät ja sukulaiset saivat tiedon onnettomuudesta ja uhrista median välityksellä ja sen lisäksi omaisille tuli paljon lisätyötä ja lisäsurua tämän vuoksi.

Osanottoni vielä omaisille ja ystäville, voimia!

Mun sydämeni tänne jää,
kun aika on mun mennä pois.
Syystuuli soi, se vaikeroi,
kuin kaiken tietää vois.

Mun sydämeni tänne jää,
terään kukan kuihtuneen,
kun itse saan vain viivähtää,
kesäiltaan viimeiseen.

Sä kevään näet taas kerran
ja kuulet laulut lintujen.
Jos herkistyt ees hetken verran,
silloin ymmärrät sen.

Kun mennyt oon, niin kuulet,
kai kuiskeen rantamainingin.
Jos uskot enemmän kuin luulet,
siinä sua tervehdin.

Mun sydämeni tänne jää,
aina asuinpaikalleen,
vaik´ itse saan vain viivähtää
kesäiltaan viimeiseen.

(JUNNU VAINIO)