Taksitar

Näin viisi vuotisen uran kunniaksi ajattelin aloittaa oman blogin. Juttuja olisi jo nyt vaikka kirjaksi saakka hyviä ja huonoja, legendaarisia ja vähemmän legendaarisia. Taksitar nimi on asiakkaan antama jokunen vuosi sitten ja se on oma versionsa "akka ratissa" sanonnasta, vaan antaapa olla ;) Avasin sähköpostiosoitteen ihan blogin lukijoita varten saa kirjoittaa jos haluaa, minä vastaan kun kerkiän, jos haluan ;) taksitar@gmail.com

Nimi: Taksitar
Sijainti: Tampereen seutu, Finland

lauantaina, kesäkuuta 09, 2007

Tampereella tapahtuu

Tampere on kesäkaupunki, tai oikeastaan kesätapahtumien luvattu maa. Tänä viikonloppuna ei varmasti tarvitse tolpilla seistä yhtään liikaa, kun tuntuu noita tapahtumia kummasti kertyneen yhdelle viikonlopulle. Sauna open air ja Nokian kesäpäivät taitavat olla suurimmat työnantajat, mutta lisäksi löytyy Tampereen sävel, Partiolaisten suurjuhla (sunnuntaina on varmasti liikenteessä erikoisjärjestelyjä välillä Ratina- Hatanpään valtatie- Hämeenkatu- Hämeenpuisto klo 11->) ja Särkänniemi cup. Viime yönä sain kuitenkin asiakkaalta kehuja Rautatie-aseman tolpalta, jono oli aika pitkä mutta odotusaika oli vain 5 minuuttia! Tosin olen kyllä itse huomannut lämpötilan vaikutuksen kellon aikoihin, jos on miinusta niin aika pitenee ja pinna lyhenee ja jos plussaa niin aika pienenee ja pinna pitenee, tosin uskoisin suurimman muutoksen odotusaikoihin olevan ihmisten mielissä. Eilen jonot tolpilla alkoivat jo ennen kahtatoista mitenköhän tänään?
Itse en kyllä tänä viikonloppuna koettaisi edes kokeilla menoa Särkänniemeen, eiköhän partiolaiset ja jalkapalloilijat saa sen aika täyteen tässä 27 asteen helteessä...

Tampereen tapahtumia löytyy täältä http://www.tampere.fi/tapahtumat/index.html

maanantaina, kesäkuuta 04, 2007

Tulevaisuuden toivojen päivä...

No nyt on sitten tulevaisuuden toivot saaneet lakit päähänsä ja lahjarahatkin, tai ainakin ne taskussa poltelleet, on tuhlattu. Työkavereiden kanssa mietittiin jo etukäteen stereotypioita näistä "maailma on minulle avoin ja minä saan mitä haluan"-asiakkaista. No, koska minullahan on tunnetusti hyvä arpaonni, heti ensimmäinen kyyti ja lähes kaikki ajatellut asiat toteutuivat...
(Pahoitteluni jo etukäteen, mutta jos en keksi hyviä korvaavia sanoja, saattaa kirosanoiksi miellettyjä sanoja vilahdella mukana...)
Kuittasin 8-hengen tilauksen laitakaupungilta, jossa "yllättäen" odottikin isompi porukka. Ennen kuin kerkesin mitään pääluvusta sanomaan, rupesi autossa olijoista ripittämään muita. "Tänne mahtuu vain 8. Kuljettaja ei ota yhtäkään ylimääräistä!" Tuota ei juurikaan ole tapahtunut! Kun oikea määrä juhlakansaa oli kyydissä, lähdettiin kohti keskustaa ja jatkopaikkaa. "Vittu hei, nää on mun ylioppilasjuhlat, vittuuuuu!" Jiihaa... Tuota se sitten tulee olemaan koko matka... "Hei, kuski mä tunnen kaikki Tampereen kadut ja kaverit sanoo että mä voisin ruveta taksikuskiksi. Jos mä en pääse heti sinne kouluun tai jos mä en keksi muuta työtä, mäkin voin alkaa ajamaan taksia." No niin noin simppeliähän se on, siitä vaan taksinrattiin heti seuraavana päivänä, kun kielteinen opiskelupäätös tulee! "Mennään Emmaan" "Eikun mennään Cabarettiin" "En mä tuu Cabarettiin Niko ja Kati aiko mennä sinne ja mä en halua niitä nähdä tänään" "Eikun mennään Cabarettiin kun kaikki muutkin sano menevänsä sinne" "Vittu mä en tule sinne. Vetäkää käteenne kaikki. Sniif. Nyt mun juhlat on pilalla! Te teitte tän tahallaan! Sniif." "No mennään sinne Emmaan ja katsotaan sitten" "Sniif. Kiitti kaverit. Sniif. Te ootte kyllä aika ihania." Aaargh.... Onneksi matka loppuu kuitenkin... "Kuski hei, voitaisko me tehdä niin että kaikki maksaa sulle osuutensa kolikkoina, kun mulla on mukana vain 500 euron seteli?" Toki kolikot kelpaa, mutta voisi olla nopeampaa jos joku maksaisi vaikka kortilla ja sille maksettaisiin takasin...

Illan paras kommentit kyytirahaosituksen takaisin maksuun oli "Mä voin maksaa tän tarjootte mulle sitten tuopit baarissa." "Ei perhana. Kaivakaa nyt vain niitä kolikoita Mikolle jos te kaikki tarjoatte sille tuopit, mä en kestä katsoa sitä niin kännissä." Pahus kun me naiset mennään pilaamaan hyvät suunnitelmat ja hyvät ja edulliset kännit... :)

Niin ja rakkaat nuoret aikuiset, yleensä te naispuoleiset, vaikka se rakas kaveri on kauempana teistä, kun hälle soitatte, ei looriin huuyamine vähennä yhtään välimatkaa. Se tekee vain vieressä istuvan taksikuskin hieman kiukkusemmaksi...